Martin Paasi 70 Kokoomus
Olen rahoitusalan moniottelija, Nordnet Pankin talousasiantuntija, rahapodi -isäntä ja Suomen Ekonomien hallituksen puheenjohtaja. Löydät henkilöjutun täältä (Suomen Ekonomit) ja täältä (Suomen Kuvalehti, maksumuurin takana).
Politiikka on minulle toimintakenttänä uusi, mutta uskon, että kaiken oppii. Lisäksi uskon, että kansanedustajana voin vaikuttaa enemmän kuin twitter:issä mesoamalla tai rahapodia tekemällä. Ja koska vaikuttamisen tarve on mielestäni nyt suurempi kuin koskaan, päätin asettua ehdolle (Kokoomus, Uusimaa).

Uskon myös tietäväni mitä tässä maassa pitäisi juuri nyt tehdä.
Viimeisin blogiteksti täältä | Viimeisin podcast jakso täältä | Lisää ajankohtaista sisältöä löydät täältä: Martin Mediassa

Näin ajattelen asioista

SUOMEN TALOUS

Enemmän tekemistä

Suomen talouden kannalta olennaista on se, miten suuri osa ihmiskunnan tulevasta tekemisestä on maamme rajojen sisäpuolella. Olemme maailmalla suhteellisesti vahvempia, mitä enemmän ihmiskunnan tekemisestä on Suomessa. Kun teemme enemmän, viemme enemmän, ja siten myös ansaitsemme enemmän. Lisäksi Suomessa tehty on tutkitusti vastuullisemmin tehty.

Tuottavuuden kasvua

Suomen talous kilpailee kaikkien muiden maiden talouksien kanssa. Jotta pärjäisimme tässä kilpailussa, Suomen talouden tuottavuuden tulisi kasvaa. Koska tuottavuuden kasvu on kaiken talouskasvun ydintä. Tuottavuus kasvaa, kun saamme aikaiseksi enemmän vähemmällä. Tällainen talouskasvu on siten yleensä myös vihreämpää.

Korkeampaa jalostusastetta

Jotta saisimme tuottavuuden kasvamaan pitää tehdä korkean jalostusasteen juttuja. Eli sellaisia, jossa omalla tekemisellämme luomme mahdollisimman paljon lisäarvoa. Käsitöissä 5,3 miljoonan asukkaan Suomi ei tule koskaan pärjäämään 1,4 miljardin Kiinalle. Koska olemme pieni kansa, meidän on erikoistuttava huippuosaamiseen.

Huippuosaajien maahanmuuttoa

Tuottavuuden kasvattamiseksi tarvitsemme siis huippuosaajia. Aivan sama ovatko nämä kotimaisia tai ulkomaisia, kunhan tulevat tänne tuottamaan. Tosin ulkomaiset huippuosaajat on joku muu kasvattanut, huoltanut ja kouluttanut. Tällaisia oman alansa huippuammattilaisia olisi enemmän kuin perusteltua houkutella Suomeen. Sairaanhoitajista, koodareihin ja tutkijoihin.

Investointeja Suomeen

Tarvitsemme investointeja, mieluiten ulkomaisten tekemiä sellaisia, esimerkiksi akkutehtaisiin, pienydinreaktoriosaamisemme tuotteistamiseksi, soluruokatuotantoon, ICT teknologiaan ja uusien alustatalousmallien päänavauksiin. Investoinnit tuovat työtä, osaamiskeskittymiä ja verotuloa Suomeen. Heti. Suomesta pitäisi tehdä kansainvälisten investointien ykkösmaa.

Liikenneyhteydet

Maailmantaloudessa olemme 1200 kilometriä pitkä saari. Ulkomaisten silmin Suomi on kaukana kaikesta. Mikäli haluamme isomman osan ihmiskunnan tekemisestä Suomeen, meidän on hoidettava liikenneyhteydet kuntoon. Ekologinen luotijunayhteys manner-Eurooppaan on ehkä ajankohtaisempi kuin koskaan. Kiinalaiset rakentavat luotijunaverkostoa 1000 km vuositahdilla.

VALTION VELKAANTUMINEN

Vähemmän valtiota

Kenelläkään ei ole mandaattia tuhlata verovaroja. Veroilla on tarkoitus kustantaa sellaisia asioita, joita suomalaisten selkeä enemmistö kannattaa. Rajallisia verotulojahan kerätään kaikilta. Siksi valtion tekemisiä tulisi aika ajoin käydä läpi kohta kohdalta ja kysyä, tulisiko julkishallinnon tehdä tätä? Mikäli vastaus on ei, kyseinen tekeminen olisi joko yksityistettävä tai lopetettava.

Enemmän tuottavuutta

Yrityksissä pyritään parempaan vähemmällä. Koska kilpailu. Kun julkisella puolella kilpailua ei ole on ymmärrettävää, että fokus on muualla. Siksi julkishallinnon käytäntöihin olisi hyvä tuoda laadun ja määrän mittarit, joiden arvoja pyritään parantamaan samalla kun kuluja pyritään pienentämään. Kannustimena toimenpiteiden ensimmäisen vuoden säästöt bonuksina henkilökunnalle.

Hyvä velka, paha velka

Kulutusvelka on paha, sijoitettu velka on hyvä. Julkishallinnon ei pidä omistaa yrityksiä tai tehdä investointeja aloille, jossa markkinat toimivat. Valtion kuitenkin pitää tehdä sellaisia i) taloutta yleisestikin hyödyttäviä ja ii) euromääräisesti kannattavia investointeja, joilla iii) saadaan ulkomaisia investointeja Suomeen. Koska vaikka velka on huono isäntä, se on hyvä renki.

KOULUTUS

Palava öljyporauslautta

Koulujemme taso on syöksykierteessä. Pienenä kansakuntana meillä ei ole tähän varaa. Ellei toista toimivaa ratkaisua ole, kannattaisin koulujärjestelmämme siirtämistä kahdenkymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen. Jotkut sanovat, ettei se olisi nykyaikaa. Mutta jos nykyaika on sitä, että 1/7 ysiluokkalaisista ei osaa lukea tarpeeksi hyvin pärjätäkseen elämässään, niin väliäkö sillä?

Jokaiselle mahdollisuus

Jokaista lasta ja nuorta on autettava omien edellytyksiensä mukaiseen, hyvään suoritukseen. Emme saa jättää ketään rannalle. Jokaiselle pitää antaa todellinen mahdollisuus olla kaikkea sitä mihin rahkeet riittävät. Taustaan ja lapsuuden laatuun katsomatta. Paitsi lasten, myös Suomen kannalta. Tarvitsemme ihan kaikkia pärjätäksemme globaalissa kilpailussa.

Vähemmän hankehumppaa

Virossa on luokkahuoneet, rauhaa opiskella ja digitaaliset apuvälineet. Näillä eväillä heidän koulujärjestelmänsä tuottaa nykyään maailman parhaita oppilaita. Arvostamani eläkkeelle jäänyt lastentarhaopettaja on sanonut, että ”lapsi tarvitsee rajoja ja rakkautta. Ellei molempiin kykene, niin rajoja”. Uskon, että kouluihin tarvitaan enemmän selkeyttä ja vähemmän hankehumppaa.

MUUTA

Uskon oman alansa ammattilaisiin

Olen tehostanut organisaatioita ja siinä oppinut, että organisaatioiden syvät rivit usein tietävät mikä on pilalla ja miten tilanne korjataan. Kilon terveysaseman tapaus on minusta tästä oiva esimerkki.

Johtaminen ei ole helppoa

En usko, että muutosjohtaja voi johtaa laittamatta itsensä likoon. Joskus on väärässä. Toisinaan hukassa.
Mutta jos visio on selkeä ja ympärilleen on löytynyt porukka, josta löytyy taitavampia ja toisiaan täydentäviä tyyppejä, ei ole asiaa, jota ei saa maaliin.

Mittaa mitä haluat saavutettavan

Jos haluat saavuttaa jotain, luo onnistumiselle mahdollisimman hyvät mittarit ja sido kannustimet näihin.

Ellet ole ollut työtön, et tiedä mistä puhut

Olin vuoden työttömänä. On muuten musertava kokemus. Syrjäytyminen aloittaa kotikäynnit parin viikon jälkeen. Itse vastustin sitä fillaroimalla, ”työlounailla”, startup -ideoita viljelemällä ja päivittäisillä rutiineilla.
 Uskon, että suurin osa suomalaisista työttömistä haluaisivat kuulua ns. joukkoon ja tehdä töitä.

On helppoa olla hyvä tyyppi, kun asiat ovat hyvin

Mutta auta armias, kun elämä koettelee joka suunnalta. Silloin harva enää itsekään pitää itsestään. Yritän muistuttaa itseäni tästä, kun tapaan ikäviä tyyppejä.

Säästämisestä ja sijoittamisesta

Ihan jokaisen tulisi harrastaa pienimuotoista, kustannustehokasta ja pitkäjänteistä säästämistä osakkeisiin, tai vielä tehokkaammin kustannustehokkaisiin osakeindeksirahastoihin.
Ei sen takia, että tulisit miljonääriksi tai jotta voisit ostella kiiltäviä asioita. Vaan siksi, että siten saat osakemarkkinoilta vetoapua oman elämänkaaresi rahoittamiseksi. Ja lisää valintoja elämääsi.

Luonne ratkaisee

Minulle on ihan samantekevää minkä värinen olet, minkä sukupuolinen olet, mihin uskot, mistä tulet, mihin olet menossa. Eri mieltäkin saat olla. Luonteesi ratkaisee.

Yrittäjät ovat sankareita

Kaikki, jotka onnistuvat työllistämään itsensä - muista puhumattakaan - ovat arjen sankareita. Jokainen heistä luo talouteemme lisäarvoa (ja sen veroa), joista muut ovat valmiita maksamaan.
Yrittäjillä ei ole irtisanomissuojaa tai työaikoja, ja he voivat kirjaimellisesti menettää kaiken hetkessä. Yrittäjiä ei arvosteta tarpeeksi. Varsinkaan jos he onnistuvat erityisen hyvin.

Martin Mediassa

Martin Paasi in the Media

Media

Perinteinen media printissä, netissä, radiossa ja TV:ssä.
Lue lisää

Podcastit

Rahapodi voitti "Yritykset & Organisaatiot" -kategorian palkinnon 2022
Podcastit
Martin-Paasi-blogs

Blogit

Blogiartikkelit
Lue lisää
Lorem

Lorem ipsum

Lorem ipsum dolor sit amet, consectetur adipiscing elit, sed do eiusmod tempor incididunt ut labore et dolore magna aliqua. Ut enim ad minim veniam, quis nostrud exercitation ullamco laboris nisi ut aliquip ex ea commodo consequat.

Twitter

Rahapodi

Ota yhteyttä

MartinPaasi
Visiting Address:
Mannerheimintie 20 B, 6Th Floor,
FI-00100 Helsinki Finland

Liity voittajatiimiin!

Copyright @ 2023 Martin Paasi
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram